Uudet kasinot
Uudet kasinot ovat vuonna 2023 olleet näkyvästi esillä. Ne ovat tulleet kovalla rytinällä kilpailuun mukaan ja niiden myötä myös vanhat toimijat ovat joutuneet tekemään muutoksia mm kampanjoihin. Tämä on meille pelaajille vain positiivinen seikka, koska yhä enemmän olemme siinä tilanteessa, jossa päästään kilpailuttamaan toimijoita. Kasinoala on kehittynyt valtavaa vauhtia ja siinä vauhdissa eivät kaikki pysy kyydissä mukana. Siitä syystä meidän sivustomme kaltaisia palveluja tarvitaan, koska me pyrimme tuomaan juuri ne laadukkaat uudet kasinot esiin.
Varsinkin viime vuosina olemme päässeet nauttimaan yhä enemmän suomenkielisistä nettikasinoista ja siihen on syynä kansamme peli-into. Olemme yksi eniten uhkapeleihin rahaa käyttävistä kansoista maailmassa ja se näkyy meille kohdistetuissa kampanjoissa. Yhä enemmän ilmaista pelirahaa ja ilmaiskierroksia jaetaan jopa ilman talletusta ja palvelut paranevat koko ajan. Olemme siis onnellisessa asemassa ja otetaan kaikki hyöty irti siitä. Meidän sivustomme on paras suodatin, kun olet etsimässä uutta kasinoa, sillä me käymme jokaisen tulokkaan tarkasti läpi.
200 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
Oma suomenkielinen asiakaspalvelu
Pikakasinon nopeat maksut ja nostot
Tervetuliaistarjouksena 200 ilmaiskierrosta
Ei kierrätysvaatimuksia
Pikakasinon nopeat nostot
200% Bonus jopa 200€ asti + 10% Cashback
Pay N Play
Voitot tilille 5 minuutissa
Jopa 15% käteispalautuksen pävittäin
Voitot tilille 5 minuutissa
Talletukset ja nostot krypton avulla
100% Bonus 200 € asti + 200 ilmaiskierrosta
Uusi kasino 2022
Suomalainen nettikasino
100% Bonus 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta
Uusi kasino 2022
Suomalainen nettikasino
100% Bonus jopa 500€ asti + 20 ilmaiskierrosta
Pay N Play
Uusi kasino 2021
100% Bonus €500 asti + 100 ilmaiskierrosta
Pelaa heti rekisteröitymättä
Yli 3000 peliä
20 ilmaiskierrosta ilman talletusta
100% Bonus €300 asti + 100 ilmaiskierrosta
Uusi kasino 2021
100% Bonus €200 asti + 200 ilmaiskierrosta
Spinbooster & Drops and Wins!
Uusi kasino 2020
Mitä ovat uudet kasinot?
Kun puhutaan uusista kasinoista, niillä tarkoitetaan hiljattain avattuja, yleensä saman vuoden puolella avattuja nettikasinoita. Uusilla kasinoilla on vanhempien kasinoiden tapaan erilaisia kasinopelejä aina kolikkopeleistä pöytäpeleihin, livepeleihin ja muihin peleihin, joita he pelaajat pääsevät pelaamaan ilmaiseksi tai oikealla rahalla.
Nykyåän yhdellä vilkaisulla voi olla vaikeaa erottaa vanhat ja uudet kasinot, sillä monet uudet kasinot ovat hioneet jo heti kättelyssä toimintansa sellaiseen kuntoon, että ne kilpailevat vanhempien sivustojen kanssa samassa sarjassa.
Uudet kasinot erottuvat yleensä vanhemmista kasinoista lähinnä julkaisupäivän perusteella, mutta monilla uudemmilla sivustoilla on saatavilla myös parempi ja nopeampi käyttöliittymä, enemmän pelejä, paremmat bonukset ja nopeammat rahansiirrot.
Monet uudet kasinot toimivat nykyään ilman rekisteröitymistä pikakasinon mallilla eli niin, että pelaaja tunnistautuu pankkitunnuksillaan aloittaakseen pelaamisen. Pikapelaaminen on nykyään yksi kovimmista trendeistä uusilla kasinoilla ja monet pelaajat aloittavat mielellään pelaamisen ilman rekisteröitymistä mahdollisimman nopeasti.
Luotettavat Uudet Netti Kasinot ja Niiden tunnistaminen
Mitkä ovat sitten luotettavat uudet kasinot tunnistaa? Meillä on selkeä marssijärjestys, kun teemme arvosteluja kasinoista ja etenemme aina saman kaavan mukaan. Sen perusteella on helppo selvittää, miten kasino on järjestänyt peruspalvelut, rahansiirrot ja kuinka hyvä sen tarjoama tervetulobonus oikeasti on. Kasinot.org -sivuston laatukriteerit uuden kasinon tarkasteluun ovat seuraavat:
- Suomenkielisyys
- Kattava valikoima maksuvaihtoehtoja, sekä nopeat kotiutukset
- Kunnollinen tervetulobonus ja muut bonukset
- Laaja pelivalikoima ja livekasino
- Mobiilikasinon laadukas toiminta
- Toimiva asiakaspalvelu laajoilla aukioloajoilla
- Turvallinen pelilisenssi ja kasinon turvallisuus
Näillä päästään jo pitkälle, mutta se todellinen pelikokemus selviää vain pelaamalla ja käyttämällä nettikasinon palveluita. Tilin avaamisesta tilin vahvistamiseen ja pelikokemuksesta kotiutukseen tarvitaan, että pystytään antamaan lopullinen arvosana. Se määräytyy kokonaisuuden perusteella, mutta perusasiat on aina oltava kunnossa.
Jos kasinon rahansiirroissa, tai muissa palveluissa on heikkoja kohtia, loistavakin pelikokemus voi mennä täydellisesti poskelleen. Juuri siitä syystä meidän sivustomme on tärkeässä roolissa, koska haluamme tarjota vain laadukkaita ja toimivia nettikasinoita lukijoillemme.
Suomenkielisyys
Katsomme aina arvosteluissamme, onko kyseessä suomenkielinen kasino ja onko asiakaspalvelua saatavilla suomeksi. Suomenkielisyys ei välttämättä suoraan kerro sitä, onko kyseessä hyvä uusi kasino vai ei, mutta suomalaisten pelaajien kannalta tämä voi olla oleellinen elementti.
Kattava valikoima maksuvaihtoehtoja, sekä nopeat kotiutuksett
Jokainen kasino tarjoaa erilaisia maksuvaihtoehtoja asiakkailleen. Siinä missä yhdellä kasinolla voi olla pitkä litania maksutapoja luottokorteista nettilompakoihin ja kryptovaluuttaan, toisella voi olla käytössään vain Trustly tai Brite. Siksi kerromme arvosteluissamme, mitä maksutapoja pelaajat voivat odottaa. Mainitsemme myös, mitkä talletus- ja nostorajat kasinolla on ja kuinka nopeasti voit odottaa saavasi voitot tilillesi.
Uudet kasinot tarjoavat yleensä mahdollisimman nopeat talletukset ja kotiutukset. Kiitos teknologian kehittymisen, tänä päivänä pelaajien ei enää tarvitse odotella nostojen saamista päivätolkulla.
Kunnollinen tervetulobonus ja muut bonukset
Monet pelaajat rakastavat bonuksia, minkä takia kasinot tuppaavat tarjoamaan erilaisia bonuksia etenkin ensimmäisellä talletuksella. Jokaisen kasinon bonustarjonta on kuitenkin erilainen, minkä takia arvostelemme bonukset arvosteluissamme. Mainitsemme sen, onko kasinoilla saatavilla bonuksia ja millaisia etuja arvosteluhetkellä on tarjolla. Huomaa kuitenkin, että bonukset voivat päivittyä ja vaihtua nopeasti, joten ajankohtaisimmat bonukset löydät vierailemalla kasinon omalla sivulla.
Laaja pelivalikoima ja livekasino
Kasinoille mennään pelaamaan, joten on tietysti tärkeää, että kasinolla on laaja valikoima erilaisia pelejä. Kerromme arvosteluissamme, millaisia kolikkopelejä, pöytäpelejä, erikoispelejä ja livepelejä kasinolla on saatavilla. Mainitsemme myös vähintään muutamia pelitoimittajia, joita kasinolta voi löytää.
Pelivalikoimaan kannattaakin kiinnittää huomiota ja varmistaa, että löydät kasinolta juuri sellaiset pelit, joita itse haluat pelata. Pelivalikoima voi vaihdella paljon kasinolta toiselle ja siinä missä yhdellä kasinolla on vain kolikkopelejä, toisella voi olla laaja skaala pelejä aina kolikkopeleistä livepeleihin ja vedonlyöntiin.
Mobiilikasinon laadukas toiminta
Tänä päivänä etenkin kaikki uudet kasinot toimivat jo mobiilissa poikkeuksetta. Kerromme arvosteluissamme, kuinka hyvä pelikokemus mobiilissa on odotettavissa ja pitääkö pelaajien ladata erillinen sovellus vai voiko pelaamisen aloittaa oman laitteen selaimessa.
Toimiva asiakaspalvelu laajoilla aukioloajoilla
Vaikka aina toivoo, ettei asiakaspalveluun tarvitse olla yhteydessä, on hyvä tietää, että asiakaspalvelu auttaa tarvittaessa. Arvosteluissamme kerromme tarkemmin, miten voit olla yhteydessä kasinoon ja milloin asiakaspalvelu on avoinna. Tehokas ja toimiva asiakaspalvelu voikin olla ero hyvän ja huonon kasinon välillä.
Turvallinen pelilisenssi ja kasinon turvallisuus
Jokaisella laillisesti toimivalla kasinolla pitää olla pelilisenssi. Kerromme arvosteluissamme, minkä maan pelilisenssi kasinolla on ja pitääkö pelaajien maksaa voitoistaan verot. Lisäksi mainitsemme, onko kyseessä turvallinen kasino ja mitä muita turvallisuuteen liittyviä toimia kasino käyttää taatakseen pelaajien turvallisuuden.
Suomalaisen pelaajan kannalta eurooppalaisen pelilisenssin omaava kasino on paras vaihtoehto, sillä se takaa verovapaat voitot. Eurooppalaisia lisenssejä ovat muun muassa Maltan, Iso-Britannian, Viron ja Ruotsin pelilisenssit.
Uudet kasinot & Parhaat Casinobonukset
Ne huikeimmat casinobonukset ovat joka kerta yhtä iloisia yllätyksiä. Monesti ensinäkemältä ei pysty vielä sanomaan, miten hyvä tervetulobonus oikeasti on. Se vaatii tarkemman perehtymisen ja myös kokonaisuuden arvioinnin. Markkinointi on kaikki kaikessa, kun uudet kasinot tulevat kilpailuun mukaan. Niiden on erotuttava massasta ja kun jokainen mainostaa todella kovilla kampanjoilla, niin uutta on keksittävä. Tietysti helpoin tie on jakaa tarpeeksi suuri tervetulobonus, mutta se ei aina ole itsetarkoitus.
Pelaajat arvostavat paljon muutakin saamassaan bonuksessa ja monet nettikasinot ovat tuoneet muun muassa bonuksia ilman kierrätysvaatimusta. Tämä trendi on ollut jo jonkin aikaa vallalla ja se on otettu hyvin vastaan. Kyseessä on pelaajan kannalta paras mahdollinen casinobonus, kun kaiken saamansa voi suoraan pitää ja käyttää, kuten haluaa. Pelaaja pystyy vaikka kotiuttamaan voittonsa saman tien ilman mitään kierrätystä. Me pyrimme löytämään juuri sen neulan heinäsuovasta, millä lukijamme pääsevät pelaamaan suurimmalla mahdollisella bonuksella.
Bonusrahaa ensimmäisellä talletuksella
Tyypillisin kasinobonus on bonusraha, jota jaetaan usein etenkin ensimmäisen talletuksen yhteydessä. Kasinot tarjoavat tietyn prosenttimäärän bonusrahaa omaan talletukseen perustuen. Se voidaan ilmoittaa esimerkiksi näin:
- Ensitalletus: 100 % bonus aina 100 euroon saakka
Tällaisessa esimerkissä saisit 100 prosenttia bonusta talletuksestasi aina 100 euroon saakka. Toisin sanoen, jos talletat esimerkiksi 20 euroa, saat 20 euroa bonusta ja näin ollen pelikassasi olisi 40 euroa. Jos haluat hyödyntää maksimibonuksen, tallettaisit vähintään 100 euroa ja saisit 100 euroa bonusta, jolloin pelikassasi olisi 200 euroa.
Bonusrahaa voi yleensä käyttää vapaasti missä tahansa pelissä joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Bonusrahaan kuuluu yleensä kierrätysvaatimuksia ja melko tiukat bonusehdot, jotka tulee muistaa täyttää huolellisesti ennen kuin bonuksella voitetut rahat voi nostaa omalle tilille.
Käteispalautuksia
Etenkin uudet kasinot ja pay N play kasinot ovat hiljattain keskittyneet tarjoamaan pelaajille kierrätysvapaata käteispalautusta. Käteispalautus voi olla hyödynnettävissä esimerkiksi vain ensimmäisellä talletuksella, mutta yleensä se on jatkuva bonus, jonka voi lunastaa esimerkiksi päivittäin tai viikoittain.
Tyypillinen käteispalautusbonus on 10 % edellisen päivän, viikon tai kuukauden nettohäviöistä. Jos siis olet hävinnyt esimerkiksi 100 euroa, saisit 10 euroa käteispalautusta omalle pelitilille. Käteispalautukset ovat etenkin saaneet huomiota sen takia, että niitä ei tarvitse kierrättää eikä pelaajien tarvitse huolehtia monimutkaisista kierrätysvaatimuksista tai ehdoista. Lisäksi käteispalautus on käytettävissä missä tahansa pelissä tai halutessaan pelaaja voi jopa nostaa sen takaisin omalle tilille.
Ilmaista Pelirahaa
Yksi houkuttelevimmista kampanjamuodoista on tietysti se, kun jaetaan kunnolla ilmaista pelirahaa. Sitä mainostetaan oikeastaan joka paikassa ja luonnollisesti pelaajat höristävät korviaan joka kerta, kun tuon termin kuulevat. Me olemme ilmaisten lounaiden perässä, se kuuluu pelaajan geeneihin, eivätkä kasinot ole ohittaneet tätä tosiasiaa. Niiden markkinointi keskittyy sanoman välittämiseen ja siinä pyritään tuomaan bonus mahdollisimman positiivisesti esille. Ilmaisessa pelirahassa on monia eri muotoja, joita uudet kasinot käyttävät ja listasimme niistä yleisimmät:
- Tilin avaajalle ilmaista pelirahaa ilman talletusta
- Ensimmäisen, tai useamman talletuksen yhteydessä tuplataan, tai moninkertaistetaan talletus ilmaisella pelirahalla
- Aktiivinen pelaaja saa säännöllisesti ylimääräistä pelirahaa kanta-asiakasohjelmassa
- Kasinokilpailut, joissa on rahapalkintoja
- Viikoittaiset, tai kuukausittaiset ylimääräiset bonukset
Kun sitä parasta casinobonusta haetaan, juuri tämä ilmainen peliraha on tietysti sen paras vaihtoehto. Sille on kuitenkin olemassa muita vaihtoehtoja, jotka oikeastaan tarkoittavat samaa asiaa, termi on vain erilainen.
Ilmaiskierroksia
Tässä on esimerkki juuri edellä puhutusta. Monet kasinot antavat ilmaiskierroksia ja ne ovat periaatteessa sama asia, kuin peliraha. Pelaaja saa pyörittää hedelmäpeliä tietyn määrän verran ilmaiseksi, joten tämä voidaan rinnastaa edellä mainittuun. Näissäkin on eroja ja pelaaja eniten törmää tervetulobonuksessa näihin. Tilin avaamisesta saatetaan antaa jopa satoja ilmaisia kierroksia ja talletusbonuksen kylkeen niitä tulee lähes poikkeuksetta. Kyseessä on myös nettikasinolle erittäin kätevä tapa mainostaa itseään, tai vaikka uutta hedelmäpeliä.
Uudet kasinot ovat myös tuoneet tullessaan yhden suuren muutoksen näihin pyöräytyksiin. Kierrätysvaatimus on monille kirosana ja nyt on yhä enemmän nettikasinoita, joiden ilmaiskierrokset ovat kierrätysvapaita. Se on aivan loistava muutos bonuksiin ja sen merkitys pelaajalle on todella suuri. Me pyrimme löytämään juuri nämä helmet tarjousten joukosta ja tuomme ne luonnollisesti lukijoiden ulottuville säännöllisesti.
Parhaat kampanjat meiltä
Uudet kasinot ovat markkinoiden villejä kortteja ja niiden huikeat kampanjat saattavat helposti hämmentää uusia pelaajia. Me olemme sitä varten olemassa, että etsimme ne parhaat vaihtoehdot lukijoillemme ja voitte ilman huolta mennä pelaamaan. Olemme valjastaneet kokemuksemme käyttöönne ja me tutkimme aina uudet hedelmäpelit, sekä nettikasinot tasapuolisesti ja tiukoilla laatukriteereillä.
Olemme myös saaneet useille kasinoille erikoistarjouksia, joissa lukijamme saavat huomattavasti enemmän pelirahaa ja ilmaiskierroksia, kuin muualta. Laita sivustomme ylös, sillä joka viikko täältä löytyy huikeita uutuuspelejä, sekä kampanjoita. Niiden parissa pelihetkiin tulee uutta intoa ja hyvällä nettikasinolla on aina ilo pelata. Tutustu rauhassa listalla oleviin kasinoihin ja valitse sieltä mieleinen, tai useampi omaan testiin. Löydät ennen pitkää sen oman parhaan nettikasinon, mille palaat aina laatuaikaa viettämään.
Uudet kasinot – hyvät ja huonot puolet
Uudet kasinot saavat monien pelaajien korvat uteliaisuudesta höröön ja monet pelaajat haluavat kokeilla uusia kasinoita ja niiden tarjoamaa jännittävää pelikokemusta. Toiset pelaajat ovat kuitenkin varovaisemmalla kannalla, sillä uusilla kasinoilla ei ole takanaan vielä vuosien kokemusta – kuinka voi siis edes tietää, onko kyseessä hyvä uusi kasino vai ei?
Uudet kasinot eivät automaattisesti olekaan heti hyvä tai huono asia, vaan niitä tulisi tarkastella hieman lähemmin.
Uudet kasinot tarjoavat pelaajille yleensä innovatiivisia ja uniikkeja toimintoja, enemmän pelejä, mahdollisimman nopeat ja kuluttomat rahansiirrot sekä yksinkertaisempia bonuksia. Lisäksi monilla uusilla kasinoilla mobiilipelattavuus on hiottu huippuunsa.
Toisaalta uusilla kasinoilla ei ole takanaan myöskään juurikaan kokemusta, ellei sivuston taustalla olevalla yrityksellä ole jo vuosien kokemus alalta. Uudet kasinot saattavat myös aluksi olla huonosti tai ei ollenkaan suomennettuja, jonka lisäksi käytettävyydessä voi joskus tulla vastaan pieniä sudenkuoppia.
Uudet kasinot eivät myöskään välttämättä heti tiedä, mitä pelaajat odottavat, joten niiden pitää hioa toimintaansa ensimmäisinä toimintakuukausina.
Plussat
- Paljon uusia pelejä ja päivitetty pelivalikoima
- Yksinkertaiset ja asialliset kasinobonukset
- Erinomainen toimivuus mobiilissa
- Hyvät bonusehdot
- Usein mahdollisuus pelata ilman rekisteröitymistä
- Hauskoja teemoja ja ominaisuuksia
- Nopeat rahansiirrot
Miinukset
- Ei välttämättä suomenkielistä asiakaspalvelua
- Sivuston suomennos voi olla huono tai puuttua kokonaan
- Joskus pelivalikoima voi olla pieni
- Käyttäjäkokemusta ei ole vielä kertynyt
Miten tunnistaa paras uusi kasino?
Markkinoille avautuu koko ajan uusia nettikasinoita kuin sieniä sateella ja etenkin uusien ja kokemattomien pelaajien voi olla vaikea tietää, mikä on paras uusi kasino ja mistä sen tunnistaa.
Paras uusi kasino on sellainen, joka palvelee pelaajia kaikilla tärkeillä aspekteilla ammattitaitoisesti ja asiallisesti.
Parhaalla uudella kasinolla on ensinnäkin pelilisenssi luotettavalta taholta ja mielellään ETA-maasta, jotta suomalainen pelaaja voisi odottaa verovapaita voittoja.
Lisenssin lisäksi kasinolla tulee olla myös kattava ja hyvä pelivalikoima, jotta pelaajalle riittää pelattavaksi juuri sellaisia pelejä, joita hän itse haluaa pelata: tämän takia kannattaakin tutkia uusien kasinoiden pelivalikoimaa huolellisesti ennen kasinolle liittymistä.
Bonustarjontaa kannattaa myös vilkaista, sillä parhaat uudet kasinot tarjoavat yksinkertaiset ja asialliset bonukset, joiden bonusehdot on helppo ymmärtää. Monilla uusilla kasinoilla on saatavilla nykyään esimerkiksi kierrätysvapaita käteispalautuksia.
Myös nopeat rahansiirrot ovat hyvän uuden kasinon merkki. Uusi kasino, joka käsittelee nostopyynnöt jo saman päivän aikana ja maksaa voitot nopeasti ja mukisematta, saa yleensä pelaajien huomion puolelleen.
Paras uusi kasino löytyy vertailemalla, joten ota vertailuun uudet kasinot meidän sivustomme kautta.
Usein kysytyt kysymykset
1. Mikä on uusi kasino?
Uusi kasino on yleensä nettikasino, joka avasi ovensa muutamien kuukausien sisällä. Yleensä uusilla kasinoilla on paljon hyviä tarjouksia uusille pelaajille. Ilmaiskierroksista ja bonuksista kannattaa ottaa hyöty irti voitomahdollisuuksien nostamiseksi.
2. Ovatko uudet kasinot parempia kuin vanhat kasinot?
Se riippuu kasinosta. Onneksi kaikki uudet kasinot, joita suosittelemme täällä Kasinot.org -sivustolla ovat kaikki hyviä kasinoita. Suosittelemme myös vanhempia kasinoita, sillä nekin ovat hyviä. Parasta on kokeilla itse kasinoa ja selvittää, mikä on itselle paras. Monet kasinot tarjoavat myös ilmaiskierroksia ja muita bonuksia rekisteröitymisen yhteydessä.
3. Tarjoavatko uudet kasinot bonuksia?
Kyllä, kaikki uudet kasinot listallamme tarjoavat bonuksia tai ilmaiskierroksia uusille pelaajille. Monet tarjoukset ovat hyvin anteliaita ja tuovat pelaajille paljon hyötyä ja nostavat voittomahdollisuuksia.
4. Voiko uusiin kasinoihin luottaa?
Kaikki Kasinot.org -sivustolla listatut kasinot ovat luotettavia. Olemme testanneet kasinoa itse ennen kuin listaamme sen varmistaaksemme, että ne ovat korkeatasoisia. Jos kohtaat ongelmia millään kasinolla, jota olemme suositelleet, ota yhteyttä osoitteessa support@kasinot.org ja otamme yhteyttä kasinoon puolestasi.
5. Mitä maksutapoja voin käyttää uusilla kasinoilla?
Kaikki yleisimmät tavat, kuten Trustly, Zimpler, VISA, Mastercard, Rapid transfer, Skrill, Neteller ja Much Better ovat saatavilla. Kotiutuksia varten voit käyttää samoja maksutapoja, kuten myös pankkisiirtoa, mutta muista tarkistaa maksutavat aina kasinoittain.