Jackpotilla voisit ostaa esimerkiksi nämä

Rahasta ja äkkirikastumisesta unelmoivat varmasti lähes kaikki suomalaiset ihmiset – edes silloin tällöin. Osa meistä esimerkiksi lottoaa tai pelaa jackpot-pelejä, mutta vaikka kumpaakaan näistä ei tekisi, saattaa moni silti haaveilla valtavien rahakasojen mukanaan tuomasta helppoudesta ja luksuksesta. Tässä artikkelissa olemme keränneet muutamia hauskoja ja hieman hullujakin käyttötarkoituksia rahalle. Jos siis olet sattunut esimerkiksi voittamaan aivan vasta muutaman miljoonan jostakin suosimastasi uhkapelitavasta, niin tässä on muutamia kohteita rahalle!

Matkustelu

Sanotaan, että matkailu avartaa. Vaikka raha ei toisikaan onnea, tuo se vähintäänkin mahdollisuuden matkustella ihan minne tahansa. Onko Etelä-Koreassa käynnissä olympialaiset? Ei muuta kuin lentokoneella sinne seuraamaan suosikkilajia parhailta ja kalliimmilta mahdollisilta paikoilta! Ajetaanko viikonloppuna formuloita? Ei muuta kuin lentokoneen business-luokkaan ja paikan päälle haistelemaan palavan petrolin käryä! Missä ikinä maailmassa tapahtuukin, niin sinä voit olla paikalla vain muutamissa tunneissa! Älä tyydy katselemaan mainoksia kaukokohteista ja kuuntelemaan, missä julkisuuden henkilöt milloinkin lomailemavat! Lähde itsekin miljooninesi mukaan!

Luksusjahti

Miksi lähteä jatkuvasti laivalla Ruotsin-risteilylle, kun voit hankkia oman luksusjahtisi tai vaihtoehtoisesti lähteä luksusristeilijällä kiertelemään Karibiaa tai Välimerta? Koko maailma on ulottuvillasi, kun tilillä on tarpeeksi monta nollaa.Jackpotilla voisit ostaa esimerkiksi nämä

Ökykartano

Oletko koskaan ennen kuullut termiä ökykartano? Miksi asuisit Vantaalla kolmen henkilön solussa ja kahdeksan neliön kopissa, kun voit yhtä hyvin asua miljooninesi vaikkapa Helsingissä merenrannalla tai ulkomailla jossain postikorttia muistuttavissa maisemissa? Eikä sinun myöskään tarvitse maksaa pelkistä maisemista, vaan sinulla voi myös olla haluamasi määrä huoneita, uima-altaita ja mitä ikinä taloosi tahdotkaan!

Ferrari

Ollaan nyt ihan rehellisiä. Eikös se nyt olisi aika siistiä, jos altasi löytyisi ihka aito ja ikioma Ferrari? Paljonhan tuosta automerkistä puhutaan, mutta hyvin harvalla meistä moinen löytyy omasta autotallista. Kun sinulla on tarpeeksi rahaa, voit hyvällä omallatunnolla ostaa italialaisen laatu-auton itsellesi ja luopua viimein 400 000 kilometriä ajetusta japanilaisesta. Fiiliksensä tuossakin!

Ei muuta kuin rikkauksia tavoittelemaan! Koskaan ei tiedä, missä vaiheessa nettikasinon kolikkopeli päättää muistaa juuri sinua valtavalla potillaan! Epätodennäköistä ehkä, mutta mahdollista!