Näillä historiallisilla hahmoilla oli heikkous rahapeleihin – tunnetko heidät?
Rahapelien historia ulottuu jos satojen, ellei tuhansien, vuosien taakse. Ihmiskunta on aina aikojen alusta saakka pitänyt uhkapeleistä. Myös monet tuntemamme historialliset hahmot ovat pelanneet mielellään pelejä. Onhan rahapelien ja uhkapelaamisen vetovoima melkoisen suuri, joten tämä ei ole mikään ihme. Tällä kertaa kurkkaamme kuuluisia historiallisia hahmoja, jotka ovat olleet mukana pelimaailmassa.
Fyodor Dostoevsky – kirjailija
Dostoevsky on tuttu kirjailija monelle. Hänet tunnetaan esimerkiksi The Gambler -kirjan kirjoittamisesta. Mies kirjoitti tämän kirjan perustuen omiin kokemuksiinsa intohimoisena pelaajana. Hän käytti hyväkseen omaa peliriippuvuuttaan ja kirjoitti psykologisesta näkökulmasta. Sanotaan myös, että hän kirjoitti Rikos ja Rangaistus -kirjan viimeisen kappaleen vikkelämmin siksi, että saisi maksettua pois rahapeleistä kertyneitä velkojaan.
Claude Monet – maalari
Monet on maalannut monia tunnettuja maalauksia. Mies on kuitenkin myös muutakin kuin maalari, nimittäin hän oli hyvä rahapeleissä. Kun hän muutti Pariisiin opiskelujensa jälkeen, niin rahatilanne oli tiukalla. Hänet esiteltiin rahapeleille, joista hän vallan kiinnostuikin. Legenda kertoo, että Monet olisi voittanut kasinolta jopa noin 13 000 euroa ja tämän turvin hän olisi jäänyt harrastamaan maalausta.
Marie Antoinette – Ranskan kuningatar
Marie Antoinette oli Ranskan kuningatar vallankumousta edeltävällä ajanjaksolla. Tämä ranskatar eli hyvin leveää elämää ja rakasti muotia ja rahapelejä. Rahapelit menivät hänen osaltaan jopa niin pitkälle, että hänelle kehittyi peliriippuvuus. Tämän lavean elämänsä takia tavalliset ranskalaiset, jotka kärsivät pahoin, vihasivat kuningatarta yli kaiken.
Kuningas Charles II – Englannin kuningas
Englannin kuningaskunta on hyvin historiallinen ja sillä on vankat juuret. Eräs tämän kuningaskunnan kuninkaista, Charles II, joka hallitsi vuonna 1660, omasi melkoisen peliriippuvuuden. Hän jopa kirjoitti kirjan rahapeleistä ja omasta kokemuksestaan samalla, kun kirjoitti kirjoja kokemuksestaan kuninkaana. Hän ei myöskään ole ollut ainoa kuningas, jolla on ollut riippuvuus peleihin.
Yhteenveto
Rahapelien viehätys piilee siinä, että sinusta voi tulla miljonääri kertaheitolla. Kukapa ei haluaisi tulla rikkaaksi silmänräpäyksessä? Kokeile pelejä itse nettikasinolla ja nappaa parhaat kasinobonukset ja ilmaiskierrokset jo tänään! Pelaathan vastuullisesti, maltilla ja oman budjettisi puitteissa.